lauantai, 15. marraskuu 2008

Valokuvatorstain 108. haaste, tutkielma esineestä


Uuden automatiosoidun linkityksen ja Mr. Linkyn kunniaksi täytynee itsekin kokeilla omilla kuvilla kuinka systeemi toimii ja helpottaa meidän moderaattorien työtä (mukavaa sellaista)

Tutkielma London Eyestä.
Esine jonkinlainen sekin lienee?

2065614.jpg

2065615.jpg

2065617.jpg


keskiviikko, 29. lokakuu 2008

Back on business

Elämänmuutoksien ja erinäisen kaaoksen kautta hengitän vieläkin.
Anteeksipyyntö kaikille kelle sen olen velkaa.

Kun viimeinen rutistus on saatu tämän vuoden puolella hoidettua loppuun, koetan olla ahkerampi.
Kenties vaikka photo - a - day ajatuksella, mutta mitään ei voi luvata :)

Tässä kuitenkin kuva herra kolmosen eskarin päätöspäivältä.
Poikanen sai kaksi ruusua, yhden itselle toisen annettavaksi äidille.

2021963.jpg

sunnuntai, 14. lokakuu 2007

Valokuvatorstai: Arki

Arkea 50-lukulaisessa, puulämmitteisessä talossa.

Aamukahvi, puuhellan lämpö, pakkasaamu.
Syksyn aamut tuntuvat pehmeille.

981292.jpg

sunnuntai, 7. lokakuu 2007

Uudistuksia

Vanhan kameran hajoamisen myötä blogi on ollut päivitystauolla.
Nettiongelmien ytimessä oleminenkaan ei kovasti edesauta kuvien lisäämistä nettiin...

Kamera on vaihtunut elokuun 10.pv täytettyäni jotain vuosia ja kamerani nykyään
Canon EOS 400D

962192.jpg
kuva: setit.fi

Putkia ei ole tällä hetkellä kuin yksi ainoa EFS 18-55mm, mutta kunhan lopetan köyhtymisen ja alan rikastua niin ostan muutaman lisää.

Myytävien valokuvakirjojen sivulle oli tullut viesti että on kiinnostusta ostaa kirja mutta en voi ottaa yhteyttä koska en tiedä mihin :) Joten voitko laittaa uudeelleen kommenttia tai meilata niin päästään juttuihin.

Kuvapäivityksiä tulossa toivotavasti piakkoin.

keskiviikko, 11. huhtikuu 2007

Muita kuvia

.

Teinpä sitten persoonallisuustestin rakkaan Sadun innoittamana.
Alla olevassa linkissä tulos kokonaan ja täytyy myöntää, aika paljon tuo pitää paikkaansa...
Tosin taitaa jokaisella "pitää paikkansa" joka testin vaan tekee!

My Personal Dna Report